Kantin metafysiikan & tieto-opin purkua vuodelta 2022

Järjen kritiikillä tarkoitetaan “-- kritiikkiä kaiken sen tiedon suhteen, jota järki saattaa kaikesta kokemuksesta riippumattomasti tavoitella -- periaatteesta käsin.” Apriorinen järki on täydellinen ykseys, joka sisältää puhtaan, rationaalisen ajattelun. Sekä ihmismieli että “havaintosisältö” asettavat tiedolliset päämäärät ja havainnot järjen kriittisen analyysin alaiseksi. 

Tämä essee on kirjoitettu Filosofian klassikot -kurssia varten vuoden 2022 kevään aikana ja on osa vanhaa esseekokoelmaani. Julkaisen tekstin blogissani postuumisti, muokaten esseetä ymmärrettävämpään ja lyhyempään muotoon.

Essee on  ymmärrykseni mukainen Immanuel Kantin (1724-1804) Puhtaan järjen kritiikistä (1781) ja sen käsittelemästä "transsendentaalisesta idealismista", joten kaikkien käsitteiden paikkaansa pitävyyttä ja pätevyyttä en voi täysin taata. Yritin lukea kyseistä teosta ensimmäisen kerran vuosien 2020-2021 aikana, mutta ylioppilaskirjoitusten ja yliopistoluentojen jälkeen teos tuntui huomattavasti ymmärrettävämmältä. Tämän analyysin olen tehnyt ilman kommentaarien apua, jonka vuoksi esseessä saattaa esiintyä epäselvyyksiä.

Esseessä avataan muun muassa olioiden sinänsä, intuitioiden, aistimellisuuden, ymmärryksen, arvostelmaerottelun, noumeenien, fenomeenien, avaruuden sekä ajan konsepteja. 

Kant metafysiikasta

Metafysiikka on Kantille filosofian ala, joka yrittää selvittää ja selittää järjellisiä ristiriitoja*. Kant mullisti aikanaan objektin (kohteen) ja subjektin (havainnoitsijan) välisen suhteen havaitessaan, että ainoat havaittavat asiat maailmassa ovat osa ilmiöiden (eli fenomeenien) kirjoa. 

Näiden ilmiöiden ja tajunnan ulkopuolelle jäävä transsendentaalinen* todellisuus on ihmisen mielelle jotain tuntematonta, objektiivista dataa. Tämä mielen ulkopuolinen todellisuus sisällyttää "oliot sinänsä", joita Kant nimittää myös "noumeeneiksi" (eng. noumenon).

Ihmismieli kehittää "empiirisiä kategorioita" puhtaiden kategorioiden avulla. Toisin sanoen, aistidata analysoidaan näiden "puhtaiden kategorioiden" kautta, jotta voidaan ylipäätään ajatella tai havainnoida asioita. Esimerkiksi aika, laskettavuus ja ulottuvuus ovat puhtaita kategorioita. 

Kantin mukaan tieto fyysisestä maailmasta on mahdollinen mutta rajoitettu: asioista tiedetään vain se, kuinka ne prosessoidaan ja ilmenevät aisteille. Tieto (objektiivisesta) maailmasta on siis mahdoton, sillä ihmiseltä puuttuu pääsy mielen asettamien ehtojen ulkopuolelle.

*Kant käyttää ristiriidan sijasta termiä "antinomia".

*Transsendentaalisella tarkoitetaan filosofisessa terminologiassa "jotain, joka on havaintokyvyn ulottumattomissa". Vastakohtana termille on "immanenttius", jolla taas tarkoitetaan "inhimillisen vaikutusvallan alaisuudessa olevaa".

Apriori- ja aposteriori -tieto

Kokemusta edeltävää tietoa kutsutaan filosofiassa "aprioriseksi" tiedoksi. Se “ilmoittaa itse olevansa ehdoton välttämättömyys”. Puhdas apriori-kognitio, kokemusta edeltävä tajunnan sisältö, on se, joka sisältää kaiken "aidon" ja ehdottoman tiedon ja ymmärryksen. 

Apriorisia kognitioita kutsutaan myös “yleisiksi kognitioiksi”. Esimerkki tällaisesta havaintosisällöstä on matemaattinen lause. Puhtaaseen kognitioon eivät kuulu empiiriset sisällöt, kuten esimerkiksi moraalilauseet. Kant kuitenkin väittää moraalin olevan luonteeltaan aprioria, viitaten "kategorisen imperatiivin*" käsitteeseen.

*Kategorisella imperatiivilla tarkoitetaan "ehdotonta käskylausetta", joka pätee kaikissa moraalitilanteissa.

Aistien tehtävänä on antaa representaatioille (aistien tuottamille “esityksille”) yhteyksiä: relaatioita, peräkkäisyyksiä, yhdentymisiä. Uusia kognitiota syntyy, kun järjen toiminnot erittelevät käsitteitä representaatioista, joita ilmentymä sisällyttää. 

Kokemuksen tunne on aistien tuottamaa. Kokemus ei koskaan ulotu imaginaarisiin objekteihin eikä esimerkiksi havaintokyvyn ylittävän Jumalan käsitteeseen. Ihmismieli ei muodosta käsitteitäkään apriori, vaan kaikki käsitteet tulevat kokemuksesta. Jos aisti-informaatiosta irrotetaan empiirinen tieto, jää jäljelle "epämääräisiä käsitteiden ja niistä johdettujen arvostelmien joukkoja". 

Mielellä on siis kaksi kykyä: vastaanottaa representaatioita ja kyky muodostaa järjen avulla representaatioista kognitio. Tämä oli mielestäni yksi tärkeimmistä pointeista Kantin filosofiasta ja yksinkertaistettuna teoksen alkukappaleet selittävät filosofiansa tämän lauseen ympärille.

Kokemuksen mahdollisuus on riippuvainen aisti- ja kuvittelukyvystä sekä apperseptiosta. Apperseption voi mielestäni tulkita tietoisuudeksi tai “minäksi”, joka toimii tiedon subjektina ja vastaanottavana tekijänä. 

Sen sijaan transsendentaalinen apperseptio on muuttumaton, puhdas minäsubjekti, jota kokemuksen mahdollisuus edellyttää. Apperseptio toimii eräänlaisena minän representaationa, johon kaikki tietoisuus sisältyy. 

Apperseption, aisti- ja kuvittelukyvyn ansiosta voimme muodostaa mielessämme esimerkiksi kolmesta suorasta viivasta kolmion.

Ymmärrys lisää ilmentymiin säännönmukaisuuden ja järjestyksen apriori, päämääränään löytää jokin sääntö. Ymmärryksen kategoriat toimivat apuvälineinä aistimaterian jäsentämisessä. Säännönmukaisuuksien ymmärtämiseksi ja luomiseksi tarvitaan ulottuvuuden, ajan ja laskettavuuden käsitteitä, jotka ovat ihmismielessä apriori. 

Ymmärrys pyrkii (pakonomaisesti) luomaan aistihavainnoille, kuten tapahtumille, jonkin järjestyksen, sillä muuten ymmärrys kohtaisi jatkuvia ristiriitoja. Järki pyrkii pääsemään kokemusten rajojen yli jäsentämällä ilmenevää maailmaa.

Arvostelmat syntyvät aisti-informaation ja puhtaiden ymmärryskäsitteiden synteesissä. Ne voivat olla synteettisiä tai analyyttisia. Tämän erottelun tarkoituksena on erotella totuuden perustaan liitetyt viittaukset toisistaan.

Analyyttisessa (myöntävä, selventävä) arvostelmassa käsitteet ovat "ajateltuna valmiiksi". Arvostelma toisin sanoen “selittää itsensä”. Lauseessa “Kaikki kappaleet ovat ulottuvaisia” kappaleeseen yhdistetyn käsitteen (ulottuvaisuuden) ulkopuolelle ei tarvitse mennä, koska järki tiedostaa “valmiiksi”, että ulottuvaisuus kuuluu kappaleen määritelmään. 

Myös lause “Kaikki poikamiehet ovat naimattomia” on analyyttinen peruslause, koska poikamiehen määritelmään lukeutuu naimattomuuden käsite. Analyyttisten arvostelmien kategoriaan kuuluvat myös aika ja avaruus. 

Synteettinen (laajentava) arvostelma on analyyttisen arvostelman vastakohta. Jotta arvostelman voisi ymmärtää ja muodostaa järjelle sopivaksi kokonaisuudeksi, subjektilla on oltava hallussaan muuta "mielen ulkopuolista" tietoa, johon ymmärrys tukeutuu. 

Lauseessa “Kappale on painava” tai “Joutsenet ovat valkoisia” predikaatti on muuta kuin se, mitä kappaleesta ajatellaan (vaikka esimerkiksi joutsenet ovat usein aina valkoisia). Painavuus ei välttämättä sisälly kappaleen käsitteeseen, vaan tekee painavuudesta kontingentin (mahdollisen, muttei välttämättömän) ominaisuuden. Synteettiset arvostelmat johdetaan aposteriori (havainnon jälkeinen tieto). 

Synteettinen apriori

Kaikissa empiirisissä arvostelmissa on mentävä käsitteen ulkopuolelle, jotta voidaan tietää toisen käsitteen sisältyvän ensimmäiseen. Jotta mieli voi havaita kohteen ja määrittää vaikkapa objektin etäisyyden itsestään, tulee olla apriori-tietoa etäisyydestä. 

Etäisyyden konsepti ei ole analyyttinen arvostelma, koska lause “Suora viiva on lyhyin matka kahden pisteen välillä” on synteettinen. Tällaista arvostelmaa kutsutaan synteettiseksi aprioriksi, eli laajentavaksi peruslauseeksi. Toisin sanoen tapahtumista voidaan johtaa "analyyttisia lauseita", koska syy ei sisälly suoraan annettuihin representaatioihin, mutta jossa on olemassa välttämättömyys. Ymmärrys tukeutuu johonkin, koska se luulee löytäneensä käsitteen ulkopuolelta predikaatin. 

Esimerkki synteettisestä apriori-arvostelmasta on lause “Kaikilla tapahtumilla on syy”. Myös jotkin geometriset ja fysikaaliset kaavat kuuluvat tähän kategoriaan, kuten Newtonin mekaniikan lait. Samoin matemaattinen lause “7+5=12” on synteettinen apriori-arvostelma, koska 7, 5 ja 12 eivät sisällä toistensa käsitteitä eivätkä määrittele toisiaan, mutta kuitenkin 7 ynnä 5 on 12. 

Jotta voidaan olla aidosti varmoja jostakin, tulisi apodiktisen logiikan mukaan  pyrkiä täydelliseen varmuuteen kaikesta olemassa olevasta. Käsite on peräisin Aristoteleelta ja sillä tarkoitetaan “ehdottoman varmaa”. Kantin mukaan vain arvostelmat, jotka ovat selvästi todistettavissa tai aprioriselle päättelykyvylle itsestäänselviä, ovat varmaa tietoa. 

Tämän näkökulman mukaan Kantin objektiivisesti pätevät, itsensä selittävät analyyttiset apriori-arvostelmat, kuten ristiriidattomat ja loogiset lauseet, ovat varmoja keinoja todellisuuden ymmärtämiseksi. 

Kun jokin asia syntyy, sitä täytyy edeltää ilmentymä, koska ilmentymät seuraavat toisiaan ja ovat relaatiossa keskenään. Tämän avulla pystytään muodostamaan syyn käsite, joka oli Kantille synteettinen apriori-välttämättömyys.

Avaruus ja aika synteettisenä apriorina

Avaruus ja aika mahdollistavat synteettiset apriori-lauseet. Tietyt asiat voidaan representoida vain edellyttämällä ajan olemassaolo. Myös avaruuden representaatio on oltava olemassa kun havainto kohdistetaan mielen ulkopuolisiin objekteihin ajallis-avaruudellisessa tilassa. 

Ilman aikaa tai avaruutta mitään ei voida esittää relaationa tai havaintoilmiönä, koska kognitiot ovat ajan ja avaruuden alaisia. Jokainen ihmisen kognitio on  mahdollinen vasta ajan ja avaruuden mahdollistamien ehtojen avulla.

Kantin mukaan ajalla on olemassa vain yksi ulottuvuus, jonka uskon viittaavan Isaac Newtonin “absoluuttisen ajan” käsitteeseen. Kantin filosofiassa kerrotaan todellisuuden olevan (havaitsijalle sinänsä) vain kolmiulotteinen rakennelma ja ajan oletetaan olevan avaruudesta erillinen, muuttumaton, vakio ja suoraviivainen.

Ihmismielen rakenne siis edellyttää (suoraviivaisen) ajan olemassaoloa. Ajan ulkopuolella olevia objekteja on mahdoton havaita, koska ilmentymät ja muutokset ovat ihmisen mielessä sijoitettuna aikaan ja ajallisiin relaatioihin.  Ajan eri muotoja ovat pysyvyys, seuraavuus ja samanaikaisuus. 

Avaruus on myös apriori-representaatio. Se on luotu ihmismieleen aistimaan ja järjellistämään geometrisia muotoja ja kaavoja. Avaruuden käsite on ajan lailla ilmentymien mahdollisuuden ja aistimellisuuden subjektiivinen ehto, jotta voidaan tietää, esimerkiksi, että lyhyin matka kahden pisteen välillä on suora viiva. 

Se, että tapahtumakulkujen ehtona on oltava aina ajallinen relaatio ja geometriset funktiot jäsentämään avaruutta välittääkseen mielelle aistikohteita, kertoo, ettei järki kykene näkemään maailmaa sellaisena kuin se on, vaan sellaisena, kuinka järki konstruoi sen. 

Kritiikkiä Kantin synteettistä aprioria vastaan on nostettu esille muun muassa Riku Jutin teoksessa Johdatus metafysiikkaan (Gaudeamus, 2002). Esimerkiksi lause “Kaikilla elektroneilla on negatiivinen sähkövaraus” ei esitä Jutin mukaan havainnosta riippumatonta väitettä kuten muutkaan luonnonlait. Tässä kontekstissa luonnonlait on sen sijaan ymmärrettävä ohjeina ennemmin kuin universaaleina väitteinä, sillä kokemus ei voi tuottaa yleispätevää lausetta. 

Toisaalta, kun subjekti poistetaan, objektien luonne katoaa, kuten myös avaruus ja aika. 

Fenomeenit ja noumeenit (Käsitelty aikaisemmin kappaleessa "Kant metafysiikasta")

Ilmentymiä Kant kutsuu fenomeeneiksi ja ymmärryksen kohteita, "olioita sinänsä" (saks. ding an sich), noumeeneiksi. Tällä hän tekee kahtiajaon aisti- ja ymmärrysmaailmaan. 

Käsitteet pätevät ainoastaan noumeeneihin. Ilmentymät sen sijaan ovat ymmärryksen rajoittamia: ne eivät koske olioita itsessään vain ainoastaan olioiden ilmenemisen tapaa. Ymmärrys on rajakäsite noumeenien ja fenomeenien välillä, koska empiirisessä käytössä olioista voi olla kognitiota vain sellaisina kuin ne ilmenevät, ei sellaisina kuin ne ovat. 

Oliot sinänsä

Kant nostaa argumenttinsa tueksi Platonin ideat. Abstraktit muotit, joita Platon pitää universaaleina kaikille olioille ja jotka ovat kytköksissä Hyvän ideaan, ovat Kantin käsityksen mukaan olioiden sinänsä malleja. Ideat ovat “todellisia originaaleja”, joiden oletettu malli löytyy omasta mielestä. 

Platon ajatteli, että ihmisen sielu pyrkii takaisin ideamaailmaan kartoittamalla itselleen maallisessa elämässä filosofista tietämystä ja “muistoja” ideamaailmasta. Voisi ajatella, että Kantin filosofiassa ihmisen järki pyrkii tavoittelemaan olioita sinänsä samalla tavalla. 

Kant ajatteli, että luonto sisältää systemaattisuutta, joka todistaisi alkuperäisten ideoiden olemassaolon. Luonnossa esiintyvät järjestykset, kuten kausaalilait ja erilaiset synteettiset apriori -lainalaisuudet (esim. gravitaatiolaki) olisivat alkuperäisten ideoiden aikaansaannosta. 

Objektiiviset havainnot olisivat kognitioita, joka on joko intuitio tai käsite. Nämä olisivat usealle oliolle yhteisiä ominaisuuksia. 

Voisi ajatella, että esimerkiksi sateenkaarta voisi pitää sadepisaroiden ja valonsäteiden ilmentymänä. Sateenkaarta ei voi hahmottaa ilman, että auringon valo heijastuu ja taittuu vesipisaroissa väreiksi. Kant ajatteli, että sadepisarat omaavat avaruudellisen muodon ja tilan, jossa ne putoavat. Tämä avaruudellinen tila on “pelkkä aistimellisen intuition modifikaatio”, jolloin edes sadepisarat eivät voisi olla olioita sinänsä, vaan se vaatii jotain vielä syvempää. 

Kantin filosofian kritiikkiä

Georg Wilhelm Friedrich Hegel ajatteli, että filosofiassa tavoitellaan “perimmäistä totuutta perimmäisestä todellisuudesta”. Filosofisen tiedon systeemi koskettaa kaikkea mitä on olemassa sekä subjektiivisessa että objektiivisessa maailmassa, eikä sen ulkopuolelle jää mitään ihmismielestä riippumatonta transsendenttia todellisuutta tai olioita sinänsä. 

Hegel piti "puhtaan järjen tuotoksia" enemmän historian saavuttamina tuloksina. Hänen mukaansa Kantin kategoriat jäsentävät objektiivista todellisuutta ja kategoriat ovat vain ajatuksia naamioituneina universaaleihin ja välttämättömiin kategorioihin. 

Myös Arthur Schopenhauer kritisoi Kantin käsitystä olioista sinänsä. Hänen mukaan “asiassa itsessään” ja “objektissa itsessään” on ero. “Objektia itsessään” ei ole olemassa, sillä objekti on aina representoitu subjektille, kun taas “asiat itsessään” ovat tuntemattomia ja niitä ei voida käyttää ilman puhtaita ymmärryskäsitteitä (eng. employing categories).

Johann Gottlieb Fichte hylkäsi myös oliot sinänsä, sillä Fichten mukaan todellisuus on subjektin tuotos. Ulkomaailma (ts. “ei-minä”) on ihmisen tajunnan aikaansaannosta, jonka kanssa ihminen käy dialektista kamppailua. Kun Kant väitti olioiden sinänsä olevan ihmisjärjen ulkopuolella, Fichte pitää subjektia transsendentaalisena havainnoitsijana, joka tarkkailee historian kehityskulkua. Todellisuus muovautuu hänen mukaansa kohti “absoluuttia”, joka tarkoittaa subjektin ja objektin välistä eriytymättömyyttä, jossa todellisuuden ja minän välinen prosessi pysähtyy. 

Elisa Viitasaari / viitasaarielisa@gmail.com

Päivitetty, tiivistetty ja korjattu blogipostausta varten 11.6.2023

Aiemmin julkaistu kurssiesseenä vuonna 2022 keväällä.