Median omistussuhteiden vaikutus mediasisältöön & demokratiaan
Sisällysluettelo
1. Prologi
2. Median omistussuhteet Suomessa
3. Media ja markkinat
3.1. Median alisteisuus markkinoille
3.2. Uusliberalismin vaikutus
3.2.1. Homo economicus median kuluttajana
3.2.2. Mediarepresentaatiot
3.3. Median keskittyminen
4. Mediapolitiikka Suomessa
4.1. Media poliittisena areenana
4.2. Julkisen median ahdinko
4.3. Ratkaisu & johtopäätös
5. Kirjallisuus- ja lähdeluettelo
1. Prologi
Theodore Adorno ja Max Horkheimer tarjosivat kaupallistetusta kulttuuriteollisuudesta esimerkin vuonna 1944 kirjoitetussa esseessä, jossa he arvioivat kulttuuriteollisuuden vaikutusta yhteiskuntaan. Heidän mukaansa teollisesti tuotetuilla populaarikulttuurihyödykkeillä, kuten elokuvilla, uutisilla ja kirjoilla, on taipumusta olla massatuotettuja ja helposti kulutettavia (Adorno, Horkheimer, 1944). Kulttuurin massatuotanto johtaa vähitellen passiiviseen, yksipuoliseen ja helposti manipuloitavaan yhteiskuntaan.
Suurten mediakorporaatioiden omistajat ovat jollain tavalla osana vallitsevaa valtajärjestelmää, jolloin yksittäisten henkilöiden poliittiset kannat ja johtavien instituutioiden ideologiset voimat vaikuttavat väkisinkin tiedotusvälineiden sisältöön. Esimerkiksi James Curranin ja Nick Couldryn suorittamat tutkimukset, jotka esitetään teoksessa Contesting Media Power: Alternative Media in a Networked World (2003), viittaavat siihen, että mediayhtiöiden omistajat ovat sekaantuneet brittiläisten sanomalehtien sisältöön ja manipulointiin.
Kaupallinen media toimii markkinaehtojen mukaisesti. Taloudellisina instituutioina mediayritykset kohtaavat taloudellisia odotuksia ja julkisen mediankin oletetaan toimivan yritysten tavoin kustannustehokkaasti. Markkinoille alisteiset mediayritykset pyrkivät luomaan taloudellisesti kannattavia tuotteita, jotka varmistavat voiton maksimoinnin tuottamalla mediasisältöä, joka miellyttää ja houkuttelee kuluttajien lisäksi mainostajia (Nieminen, Pantti, 2012, 22, 84-85). Suomessa kaupallinen media kasvatti asemaansa 1990-luvulla. Markkinoituminen pakotti valitsemaan uutisaiheet niiden myynnin perusteella.
Tavallinen mediakuluttaja onkin saattanutkin lööppejä seuratessaan huomata, että asiantuntijalausunnot ja monipuolinen, abstrakti, yhteiskuntakeskeinen ja -kriittinen mediasisältö ja -keskustelu on vähentynyt. Sen sijaan mediasisältö on julkista mediaa myöten siirtynyt tunteikkaisiin ja viihteellisiin julkaisuihin, joissa käsitellään väkivaltaa, seksuaalista sisältöä ja julkisuuden henkilöiden elämäntyyliä (Nieminen, Pantti, 2012, 21-23).
Markkinoituminen, keskittyneet omistussuhteet ja yksipuolinen mediatarjonta on johtanut median ja kansan välisen älyllisen dialogin surkastumiseen myös Suomessa (Nieminen, Pantti, 2012, 39). Tämä herättää kysymyksen, kuinka median rakenteet muuttuvat suhteessa vallitsevaan tuotantotapaan ja millaista sisältöä yleisölle esitetään. Toisin sanoen, kuinka talouspoliittinen konteksti vaikuttaa median sisältöön ja tämän kautta myös demokratiaan.
Tarkoituksena on osoittaa, että kaupallinen, jossain määrin myös julkinen mediasisältö on omistajien, talouspoliittisen kontekstin ja markkinoiden vaikutuksen alainen. Työn tarkoitus on myös näyttää, millaisia vaikutuksia median keskittymisellä ja julkisen median leikkaamisella on demokratialle.
Inspiraationa ja pääasiallisena lähteenä tähän esseeseen olen hyödyntänyt Hannu Niemisen ja Mervi Pantin kirjoittamaa teosta Media markkinoilla - Johdatus joukkoviestintään ja sen tutkimukseen (2012) sekä useita suomalaisia ja ulkomaisia artikkeleita.
Essee on toteutettu alunperin Suomen politiikka -yliopistokurssia varten kurssiesseenä.
2. Median omistussuhteet Suomessa
Voisi ajatella, että median sisältöä muovaa ensisijaisesti kuluttajien kysyntä, jonka johdosta mediayritykset tuottavat sitä, mihin kuluttajat ovat valmiita sijoittamaan. Lisäksi väitetään, että kohdeyleisö käyttää “todellista valtaa” oikeudellaan ostaa tai olla ostamatta median tarjoamia hyödykkeitä (Nieminen, Pantti, 2012, 43-44).
Median omistussuhteilla on kuitenkin iso vaikutus tiedotusvälineisiin ja niiden riippumattomuuteen. Suomessa median sääntelemättömyys on johtanut median omistussuhteiden ja uutismedian keskittymiseen yksittäisille henkilöille (Manninen, Hjerppe, 2021, 6-8). Kaikkein keskittyneintä Suomessa on radiotoiminta, jota hallitsevat yleisradioyhtiö Yleisradio Oy, Sanoma Media Finland Oy ja Bauer Media Finland Oy (Grönlund, Ala-Fossi, Björkroth, Laine, 2022).
Suomen journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho uskoo, että median omistussuhteet korreloivat media-alan taloudellisen ahdingon kanssa, joka johtuu vähäisistä valtion myöntämistä tuista ja median murroksesta ylipäätään. Tampereen yliopiston journalistiikan yliopistonlehtori Marko Ala-Fossi arvioi, että omistusten keskittyminen johtuu isojen yritysten kasvusta ja fuusioitumisesta (Halme, 2022). Muita syitä keskittymiselle ovat olleet verotuet ja yhtiöiden yhteiset osakkeenomistajat.
Yritysten taloustietojen avoimuutta mittaavassa indeksissä (5/2022) Suomi oli saanut kritiikkiä omistustietojen avoimuudesta. Esimerkiksi pääsyä yritysten edunsaajarekisteriin, johon merkataan suurimpien omistajien tiedot, oli rajoitettu. Ala-Fossi toteaakin, että tällaisen takia tulisi kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon yksittäinen taho voi omistaa ja voiko tätä omistusten keskittymisen kehitystä estää (Halme, 2022).
3. Media ja markkinat
"...yhtiöiden omistajat...kontrolloivat ja käyttävät tiedotusvälineitä omistavan luokan ideologian välittämiseen. Toimittajat välittävät...ideologisia viestejä yleisölle ja media toimii välittävänä vaikuttajana “väärän luokkatietoisuuden”...luomisessa."
Marxilaisen suuntauksen (sosialistisen oppijärjestelmän ja aatteen) mukaan yhtiöiden omistajat ja muut varakkaat henkilöt kontrolloivat ja käyttävät tiedotusvälineitä omistavan luokan ideologian välittämiseen. Toimittajat välittävät omistavan luokan ideologisia viestejä yleisölle ja media toimii välittävänä vaikuttajana “väärän luokkatietoisuuden” (eng. a false class consciousness) luomisessa.
Marxilaisessa kritiikissä uskotaan, että omistajilla on selkeät poliittiset ja taloudelliset intressit, mutta heillä voi kuitenkin olla muita liiketoimintaan perustuvia intressejä, jolloin kontrolli perustuu vain kokonaisuuteen ja mediasisällön todellinen kontrolli on toimittajilla.
3.1. Median alisteisuus markkinoille
"...median sisältö määritellään valtarakenteiden, kuten osakkeenomistajien ja johtajien, mukaisesti, jolloin...markkinavoimat voivat tarvittaessa hiljentää [vallan] vahtikoiran...Kyse on [vallan vahtikoiran sijasta]...omistajien, rahoittajien ja osakkaiden kehittämästä “salamurhaajasta”, joka eliminoi [omistajien] intressien vastaista sisältöä."
Tiedotusvälineitä on kuvattu koko koulutaipaleeni ajan “vallan vahtikoiraksi”, joka tarkkailee vallanpitäjiä ja paljastaa yleisölle kulisseissa tapahtuvat poliittiset päätöksenteot.
Kuitenkin ajatellaan, että valtiolle työskentelevät tiedotusvälineet ovat poliittisen paineen alaisia ja menettävät näin ollen puolueettoman “vahtikoiruutensa”. Tätä argumenttia tuettiin Yhdysvalloissa 1980-luvulla uusliberaalien uudistusten aikoihin oikeuttamaan mediaan kohdistuvan sääntelyn purkua. Ylipäätään markkinoiden sääntelyä vastustettiin jyrkästi sekä Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa tuohon aikaan. Kyseinen ideologia siirtyi Suomeen 80-90-lukujen aikana, erityisesti laman aiheuttaman taloudellisen romahduksen vuoksi.
Tiedotusvälineiden “vahtikoiruus” on tärkeä perusta demokraattiselle yhteiskunnalle. Tulee kuitenkin muistaa, että median sisältö määritellään talouspoliittisen kontekstin ja valtarakenteiden, kuten osakkeenomistajien ja johtajien, mukaisesti, jolloin “vahtia” harjoitetaan toisin tavoin (Curran, 2003, 217-19).
“Markkinavoimat” voivat tarvittaessa hiljentää “vahtikoiran”, mikäli mediasisältö ei edistä hallitsevan luokan intressejä. Kyse on silloin mediakorporaatioiden omistajien, rahoittajien ja osakkaiden kehittämästä “salamurhaajasta”, joka eliminoi intressien vastaista sisältöä (Curran, 2003, 220-21).
3.2. Uusliberalismin vaikutus
"Suuntauksen tuomaa menestystä hyödynnetään mediassa asettamalla kuluttajien tajuntaan kuvia yhteiskunnallisesta kehityksestä ja menestyjistä...mainonnan, sarjojen ja elokuvien kautta."
Heikki Patomäki pitää teoksessaan Uusliberalismi Suomessa (2007) uusliberalismia järjestelmänä, jossa yritykset kamppailevat “markkinoiden luonnontilassa” tavoitteenaan säilyttää tehokkaimmat, kilpailukykyisimmät ja vahvimmat yksilöt (Patomäki, 2007, 120). Uusliberaaliin oppijärjestelmään kuuluu ajatus valtion vähäisestä kontrollista ja säätelystä, alhaisesta verotuksesta, yksityisomistuksesta sekä julkisten palveluiden yksityistämisestä.
Verkkotalouden ja -median sääntelemättömyyden ongelmaksi ovat syntyneet ylikansalliset teknologiamonopolit, jotka hallitsevat kansainvälistä verkkoa, digitaalista kauppaa ja uutismediaa. Näitä yrityksiä ovat esimerkiksi Facebook, Google, Microsoft, Apple ja Amazon.
Teknologiajätit hyödyntävät kuluttajien henkilökohtaisia tietoja myynnin ennustamiseen ja ostokäyttäytymisen muuttamiseen. Suuntaus on vaurioittanut journalismin perinteistä liiketoimintamallia vaikuttamalla luotettavan ja ammattitaitoisen uutisoinnin laskuun (Starr, 2019).
Suomessa uusliberalismi on vaikuttanut siten, että median ja politiikan eliitin sekä muiden korkeatuloisten tulot ovat lisääntyneet yli 120 prosentilla verrattuna keski- ja pienituloisiin, joiden reaalitulojen kasvu on vaihdellut nollasta kahteenkymmeneen prosenttiin (kts. Bruttokansantuote versus hyvinvointi).
Suuntauksen tuomaa menestystä hyödynnetään mediassa asettamalla kuluttajien tajuntaan kuvia yhteiskunnallisesta kehityksestä ja menestyjistä esimerkiksi mainonnan, sarjojen ja elokuvien kautta (Patomäki, 2007, 119-20).
Demokratialla on olemassa eräänlaisia perussääntöjä medialle, muun muassa tiedon välittäminen itsenäisten mielipiteiden muodostamista varten, vallanpitäjien vahtiminen ja intervention tekeminen loukkaavan sisällön ilmentyessä. Uusliberalistinen ajattelu sulkee usein silmänsä esimerkiksi vähemmistöjä loukkaavan sisällön suhteen.
Yksityisomisteinen, kaupallinen mediamegakorporaatio ei myöskään kykene toteuttamaan sosiaalista vastuuta, koska pääasiallisena tavoitteena on saavuttaa voittoja (Nieminen, Pantti, 2012, 27-29, 37).
3.2.1. Homo economicus median kuluttajana
"...omaa etua ja hyötyä ajatteleva talousihminen, joka kilpailee muiden...yksilöiden kanssa markkinoiden sotatantereella, kokee negatiivisia tuntemuksia vertaillessaan itseään...menestyviin, virheettömiltä vaikuttaviin yksilöihin. Sosiaalisen median alustat kannustavat [näin ollen] kulutuksen, tuottavuuden ja...työvoiman kasvattamiseen."
Sitran teettämän tutkimuksen mukaan sosiaalisen median trendit vievät demokraattista kehitystä väärään suuntaan, koska poliittinen valta on siirtynyt teknologiamonopoleille (Vahti, 2021). Lisäksi sosiaalisen median vaikutukset ihmisiin, kuten ahdistus, stressi, alentunut itsetunto ja -inho, korreloivat uusliberaalin ihmisihanteen kanssa.
Menestyvä, omaa etua ja hyötyä ajatteleva talousihminen, joka kilpailee muiden kaltaistensa yksilöiden kanssa markkinoiden sotatantereella, kokee negatiivisia tuntemuksia vertaillessaan itseään toisiin menestyviin, virheettömiltä vaikuttaviin yksilöihin. Sosiaalisen median alustat kannustavat kulutuksen, tuottavuuden ja persoonallisen työvoiman kasvattamiseen (Badham, 2019).
Uusliberalistinen ajattelu ulottuu myös katsojalukuihin: mitä enemmän jokin kanava saa katsojia, sitä laadukkaampaa on kanavan tarjoama ohjelmisto. Mainontaa on käytetty keinona muodostaa kuvaa markkinasuhteiden yhdistämistä kuluttajista. Tällä tarkoitetaan sitä, että yksilön identiteetti on riippuvainen kulutusvalinnoista, kuten merkkivaatteista ja -autoista (Nieminen, Pantti, 2012, 162-63).
Ajatus rationaalisesta talousihmisestä näkyy tässäkin: homo economicus arvioi ja suosii omia intressejään ja valitsee kaiken tarjonnan joukosta sen, joka palvelee intressejä parhaiten (lisää aiheesta esseessäni "Markkinalakien objektiivisuuden kritiikki: Uusliberalismi ja homo economicus sosiaalisena konstruktiona").
Katsojalukujen määrä ei kuitenkaan aina korreloi laadun kanssa, sillä kanavan tuotanto voi olla huonoa katsojaluvuista huolimatta. Pelkkien prosenttien tai katsojalukujen tuijottaminen johtaa mediatarjonnan pinta- ja yksipuolisuuteen tuottamalla vain ohjelmistoa, jotka keräävät eniten katselijoita (Nieminen, Pantti, 2012, 50-51).
3.2.2. Mediarepresentaatiot
"...kapitalistisen yhteiskunnan kehittämä massakulttuuri...vieroittaa yksilöitä yhteiskunnallisesta olemisestaan vahvistamalla 'väärää tietoisuutta'. Niitä käytetään sopeuttamaan ihmisiä olemassa oleviin rakenteisiin."
Mediarepresentaatioilla eli mediaesityksillä luodaan ja muokataan maailmaa ideologisesti, sillä ne kehittävät sekä uusia arvoja että vahvistavat jo olemassa olevia ajatusmalleja. Informaatiota julkaistaessa lukijalle kehittyy uusia merkityksiä tai vahvistaa ennakkokäsityksiä.
Median kehittämät merkitykset ovat suorassa suhteessa sosiaaliseen todellisuuteen ja yhteiskunnan rakenteisiin. Representaatiot ovat usein kulttuurisesti ja poliittisesti rakentuneita, mutta ne myös tuottavat ja muokkaavat todellisuutta.
Johdantotekstissä mainitut Frankfurtin koulukunnan hahmot Adorno ja Horkheimer ovat vahvistaneet tämän: kulttuuriteollisuuden tuotteet vahvistavat totuttuja rakenteita ja opittuja sosiaalisia statuksia, kuten stereotypioita. Myös koulukunnan marxilaisen suuntauksen mukaan kapitalistisen yhteiskunnan kehittämä massakulttuuri ja kulttuuriteollisuuden kapitalisoituminen vieroittaa yksilöitä yhteiskunnallisesta olemisestaan vahvistamalla “väärää tietoisuutta”. Niitä käytetään sopeuttamaan ihmisiä olemassa oleviin rakenteisiin (Nieminen, Pantti, 2012, 106-107).
Niemisen ja Pantin teoksessa (2012) tuodaan esimerkki esimerkiksi nuorisoon kohdistuvista representaatioista mediassa. Ensinnäkin ongelmana on valmiiksi se, että aikuiset tuottajat määrittelevät nuorten olemisen ja aseman. Nuoret esitetään joko uhkana, viallisena, uhrina tai vastavuoroisesti ihailun kohteena. Iltapäivälehtien lööpit korostavat esimerkiksi nuorison “pilaantumista”, väkivaltaisuutta ja kapinallisuutta, vaikka näitä ongelmia on esiintynyt kaikissa sukupolvissa kautta aikojen (Nieminen, Pantti, 2012, 118-119).
Samaa stereotypiointia kohdistetaan kaikkiin ihmisryhmiin, erityisesti vähemmistöihin. Kulttuuria hallitsevat voimat ja kulttuuriteollisuus määrittelevät merkitystodellisuuden ja sitä kautta myös stereotypiat (Nieminen, Pantti, 2012, 120-121).
3.3. Median keskittyminen
"Yksipuolinen mediatarjonta on...ongelma, koska ohjelmaformaatteja luodessa huomioidaan...mainostajien intressit. On riskialtista luoda valtavirrasta poikkeava ohjelma, jonka vuoksi kanavat suosivat...kansainvälisesti hyväksi havaittuja ja halpoja formaatteja."
"Ongelmana viihteellistyneessä mediassa on se, että sensaatioita herättäviä aiheita etsitään väkisin. Kaupallisella medialla on tapana...laiminlyödä sivistyksen kannalta hyödyllisiä aiheita...Uutisia ja ajankohtaisia asioita ei...esitetä relevantissa kontekstissa, vaan ne viihteellistetään...Vähitellen...politiikasta vieraannutaan, koska sitä ei enää ymmärretä."
Median keskittymisen taustalla ovat huonon säätelyn lisäksi kustannushyöty, mainostulot ja yritysten fuusioituminen. Keskittymistä edistää se, että suurilla yhtiöillä on pieniä yrityksiä enemmän pääomaa sijoittaa laajempaan sisältöön. Myös mainostajia ja muita rahoittajia houkuttelee suurten mediakorporaatioiden näkyvyyden taso.
Fuusioituminen eli yhdistyminen johtuu usein siitä, että pienet yritykset myyvät itsensä isommille yrityksille. Vaihtoehtoisesti pienkustantamot lopettavat toimintansa, koska niillä ei ole tasavertaisia mahdollisuuksia kilpailla isompien ja laajempien medioiden kanssa (Nieminen, Pantti, 2012, 77-78).
Keskittyminen johtaa median monopolisoitumiseen, joka vuorostaan aiheuttaa hintojen nousua, valintamahdollisuuksien heikkoutta, kulttuurillisen ja poliittisen moniarvoisuuden vähentymistä sekä mediarepresentaatioiden laadun heikkenemistä. Valtavirrasta poikkeavat mielipiteet ja kritiikki jäävät vähemmälle, koska median sisältö kohdistuu entistä enemmän talouspoliittiseen keskustaan (Nieminen, Pantti, 2012, 80-81).
Yksipuolinen mediatarjonta on myös ongelma, koska ohjelmaformaatteja luodessa huomioidaan myös mainostajien intressit. On riskialtista luoda valtavirrasta poikkeava ohjelma, jonka vuoksi kanavat suosivat esimerkiksi kansainvälisesti hyväksi havaittuja ja halpoja formaatteja. Näitä ovat esimerkiksi suomalaisissa ohjelmistossa tavatut Idols (Nieminen, Pantti, 2012, 86-87) ja Masked Singer.
Ongelmana viihteellistyneessä mediassa on se, että sensaatioita herättäviä aiheita etsitään väkisin. Kaupallisella medialla on tapana myös laiminlyödä sivistyksen kannalta hyödyllisiä aiheita, kuten poliittisia prosesseja sekä taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä.
Uutisia ja ajankohtaisia asioita ei myöskään esitetä relevantissa kontekstissa, vaan ne viihteellistetään ja niistä luodaan tunteisiin vetoavia. Vaikeiden poliittisten termien muuntaminen vaikuttaa siihen, että poliittisesta liturgiasta ja vähitellen itse politiikasta vieraannutaan, koska sitä ei enää ymmärretä (Nieminen, Pantti, 2012, 90).
Median tuotannosta päättää ja on vastuussa mediayhtiön omistajat ja johtajat. Kaupallisen median sisältö on sidoksissa mainostajien lisäksi globaaliin mediateollisuuteen. Maksukykyisen yleisön kerääminen on etusijalla. Skandaalit ja konfliktit tuntuvat myyvän parhaiten, jonka vuoksi niitä esiintyy myös lööpeissä (Nieminen, Pantti, 2012 92-93, 100-101).
4. Mediapolitiikka Suomessa
4.1. Media poliittisena areenana
Media yhdistää keskenään puolueiden, yritysten ja kansalaisten intressit (Nieminen, Pantti, 2012, 26). Median digitalisoitumisella on ollut iso merkitys suomalaiseen mediaan, politiikkaan ja vallankäyttöön. Sosiaalinen media on tärkeä väline poliitikkojen vallankäytössä ja politikoinnissa. Kerätty data antaa potentiaaliselle äänestäjälle eväät arvioida vaaliehdokkaita ja poliitikkojen toimintaa (Vahti, 2017, 17-18).
Arttu Saarisen ja Ilkka Koirasen kirjoittaman artikkelin “Suomalaiset puolueet ja sosiaalinen media” mukaan yksittäisillä kansalaisilla on digitalisaation ansiosta ollut paremmat mahdollisuudet osallistua poliittiseen keskusteluun kuin koskaan aikaisemmin.
Poliittista keskustelua ylläpitävät eniten sosiaalisessa mediassa muun muassa vihreiden ja perussuomalaisten kannattajat. He jakavat helpommin sisältöä, jossa poliittisesti latautuneet aiheet korostuvat, kuten ilmasto- ja maahanmuuttokysymykset (Saarinen, Koiranen, 2020).
Tällaiset poliittiset kysymykset saavat näkyvyyttä sosiaalisen median alustoilla algoritmien avulla, jotka on optimoitu tekemään tietyistä julkaisuista näkyviä ja kannattavia. Nykyisessä mediaympäristössä kärjistäminen ja vastakkainasettelut toimivat (Vahti, 2021) ja käyttäjien poliittiset suuntautumiset vaikuttavat algoritmien kykyyn kohdistaa käyttäjälle sopivaa sisältöä (Starr, 2019).
4.2. Julkisen median ahdinko
Maria Pettersson Journalisti-lehden pääkirjoituksessa “Yleltä leikkaaminen satuttaisi köyhiä eikä anna heille mitään” (4/2023) kertoo, että tulevan pääministerin, eli kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon hallituksessa päätetään suomalaisen median laadusta. Perussuomalaisilla, jotka tulevat olemaan luultavasti kokoomuksen rinnalla hallituksessa, ovat tavoitelleet Ylen rahoituksen leikkaamista noin neljäsosan, toisin sanoen 144 miljoonan verran.
Ylen rahoitus kerätään Yle-veron avulla. Näin ollen sitä ei lasketa ollenkaan mukaan valtion kokonaisbudjettiin. Kuten Pettersson sen sanoittaa, “Ylen menettämiä rahoja ei voi siirtää mihinkään muuhun valtion toimintoon.
Yleltä leikkaaminen tarkoittaisi "vain veronalennusta, joka koskisi rikkaita ja keskituloisia” (Pettersson, 4/2023).
Kuitenkaan pienituloisimmat eivät hyötyisi tästä veronalennuksesta mitään, koska he eivät maksa Ylestä veroa. Heillä ei ole varaa tilata maksullisia lehtiä tai muita mediapalveluita, jonka vuoksi he ovat riippuvaisia Ylen tarjonnasta.
Tämän ohella pienempien maakuntalehtien lopettaminen ja julkaisujen vähentäminen on johtanut siihen, että suomalaiset eivät saa samalla tavalla asuinalueestaan luotettavaa tietoa. Yleltä leikkaaminen siis heikentää demokratiaa (Pettersson, 4/2023).
4.3. Ratkaisu & johtopäätös
Vahvuuksia suomalaiselle mediainfrastruktuurille ovat muun muassa mediapalveluiden kattavuus ja mediayhtiöiden vahva taloudellinen perusta. Mahdollisuuksia ovat myös yleisradion laaja asema sekä suomalaisten keskimääräinen korkea koulutustaso ja medialukutaito.
Uhkana vuorostaan nähdään väestön kulttuuriset ja sosioekonomiset erot, mediayhtiöiden markkinoituminen, nuoremman väestön piittaamattomuus politiikkaa kohtaan ja riippuvuus mainostajista.
Teoksessaan Nieminen ja Pantti teorisoivat, että tulevaisuudessa väestö jakautuu “informaatiorikkaisiin ja informaatioköyhiin”: maksulliset mediat tarjoavat laadukkaampaa ohjelmistoa ja journalismia samaan aikaan kun pienituloisille “tarkoitetut” ilmaiskanavat täyttyvät mainoksista ja “iltapäivälehtimäisestä”, “tyhmentävästä” kontentista (Nieminen, Pantti, 2012, 167-73).
Kuten aiemmin kerrottiin, globaalit media-alustat syövät mainostuloja, samaan aikaan kun kustantajien tulot ovat laskeneet ja kustantamiskulut vuorostaan kallistuneet.
Ratkaisuna näihin ongelmiin Medialiitto on ehdottanut sivuillaan, että tiedonsaannin turvaaminen riippumattomalla ja monimuotoisella mediasisällöllä edesauttaa demokratiaa ja ehkäisee virheellisen tiedon leviämistä. Hallitus voi tukea sananvapauden ja demokratian toteutumista esimerkiksi vahvistamalla kilpailukykyä ja kuluttajien tasapuolisia mahdollisuuksia saada käsiinsä luotettavaa tietoa.
Media-alan toimintaedellytyksiä voidaan parantaa esimerkiksi alentamalla mediatuotteiden arvonlisäveroa, jakamalla säännöllisesti kattavaa ja laadukasta sisältöä ja parantamalla medialukutaitoa opetuksen yhteydessä.
Pettersson on vaatinut myös kirjoittamassaan Journalisti-lehden pääkirjoituksessa “Suomalainen mediapolitiikka on murusina ministeriössä”, että mediapolitiikan lähtökohtina tulisi olla reilumpi kilpailu suomalaisten medioiden ja suurten alustojen välillä sekä suomalaisten medialukutaidon ylläpitäminen (Pettersson, 1/2023).
Elisa Viitasaari / viitasaarielisa@gmail.com
Tiivistetty ja korjattu blogipostausta varten 18.5.2023.
Alunperin julkaistu kurssiesseenä 27.4.2023.
5. Kirjallisuus- ja lähdeluettelo
Adorno, T., & Horkheimer, M.: “The culture industry: Enlightenment as mass deception, dialectic of enlightenment” (Continuum, 1944)
Nichols, R., Nutter, A., Moore, E.: “Media & Society: Critical approaches” (UW Pressbooks, 2020, kpl 3.1, viitattu 28.3.2023)
Nieminen H., Pantti M.: “Media Markkinoilla - Johdatus joukkoviestintään ja sen tutkimukseen” (3. painos, Vastapaino, Tampere, 2012) s. 21-23
Ownership and control of the media - Sociology Revision” (Revision World, viitattu 29.3.2023)
Manninen, V., Hjerppe, C.: “Monitoring media pluralism in the digital era: median monimuotoisuus Euroopan Unionissa, Albaniassa, Pohjois-Makedoniassa, Montenegrossa, Serbiassa ja Turkissa” (European University Institute, nro 2021.2812, 8/2021) s. 6-8
Halme, J.:“”Mediatuki on demokratiatukea” – Suomessa median omistajuus on keskittyneempää kuin koskaan” (Maailma.net, 4.7.2022, viitattu 31.3.2023)
Grönlund, M., Ala-Fossi, M., Björkroth, F., Laine, S.: Country Report 2022 (Euromedia Ownership Monitor, viitattu 3.4.2023)
Marxist views on the Ownership and Control of the Media” (Tutor2u.net, 14.11.2018, viitattu 31.3.2023)
Curran, J.: “Media and Power” (Taylor & Francis e-Library, 2003) s. 79-81
Patomäki H.: “Uusliberalismi Suomessa” (WSOY, 2007, 3. painos) s. 120
Britannica: Neoliberalism, definition
Starr, P.: “How Neoliberal Policy Shaped the Internet—and What to Do About It Now” (The American Prospect, 2.10.2019, viitattu 5.4.2023)
Vahti, J.: “Selvitys: Sosiaalinen media uhkaa demokratiaa mutta kehitykseen voidaan vaikuttaa” (Sitra, 27.1.2021, viitattu 4.4.2023)
Badham, R.: “The neoliberal side of social media” (The Badgers, 3/2019, viitattu 5.4.2023)
Saarinen, A., Koiranen, I.: “Suomalaiset puolueet ja sosiaalinen media” (Politiikasta, 19.8.2020, viitattu 4.4.2023)
Vahti, J.: “Paluu journalismin tulevaisuuteen - Mihin politiikan toimittajia tarvitaan 2020-luvulla” (Nordprint Oy Helsinki, 2017) s. 17-18
“Suomi tarvitsee mediapolitiikan” (Medialiitto.fi, viitattu 25.4.2023)
Pettersson, M.: “Suomalainen mediapolitiikka on murusina ministeriöissä” (Journalisti, 4.1.2023, viitattu 25.4.2023)
Pettersson, M.: “Yleltä leikkaaminen satuttaisi köyhiä eikä anna heille mitään” (Journalisti, 14.4.2023, viitattu 26.4.2023)
Nichols, R., Nutter, A., Moore, E.: “Media & Society: Critical approaches” (UW Pressbooks, 2020, kpl 3.1, viitattu 28.3.2023)
