Bruttokansantuote versus hyvinvointi: kapitalismin ja uusliberalismin vaikutus yhteiskuntaan

Sisällys

1. Johdanto

2. Kapitalismin historia

2.1. Merkantilismin aikakausi

2.2. Adam Smith ja luonnollisen vapauden talousjärjestelmä

2.3. Karl Marx ja kapitalismin kritiikki

2.4. Uusliberalismin lyhyt oppimäärä

        2.4.1. Uusliberalismi nyky-yhteiskunnassa

3. Taloudellinen ja humanitaarinen pääoma

3.1. Smith ja Marx

3.2. Hyvinvointi irrallaan BKT:sta - vai sen osana?

3.3. Kestävän hyvinvoinnin ratkaisu

3.4. Uusliberalismin kuolema

1. Johdanto

Bruttokansantuotteella (BKT) tarkoitetaan mittaria, jolla mitataan talouden suuruutta ja kokonaistuotannon arvoa tietyllä aikavälillä(1) ja johon lasketaan mukaan kaikki hinnoitellut, taloudessa käytetyt ja tuotetut lopputuotteet, kuten tavarat ja palvelut. BKT ilmaistaan tyypillisesti lukuna asukasta kohden jakamalla bruttokansantuote valtion väkiluvulla. Se kehitettiin toisen maailmansodan jälkeen kuvaamaan talouden kasvua, jolloin tuotannon ja elintason nopea kasvattaminen oli tärkein yhteiskunnallinen päämäärä. Näin ollen bruttokansantuotteesta on tullut keskeinen seurantaväline hyvinvoinnille(2).

Tyypillisesti ajatellaan, että BKT toimii hyvinvoinnin mittarina, ja tämä on myös totta: OP-Median mukaan korkea BKT korreloi pienemmän lapsikuolleisuuden ja korkean elinajanodotteen kanssa. Tämä ei kuitenkaan aina korreloi kansalaisten onnellisuuden tai hyvinvoinnin kanssa, sillä BKT on tarkoitettu mittaamaan valtiontalouden hyvinvointia, kuten tavara- ja palvelutuotannon määrää(3). Teollisuusmaissa, jossa on korkea BKT, korrelaatio lisääntyneiden tulojen ja onnellisuuden välillä on kuitenkin matala. Tilastokeskuksen mukaan talouskasvu ei ole lisännyt Suomessa hyvinvointia 1980-luvun lopun jälkeen(4) ja tuloerot ovat kasvaneet 90-luvun laman jälkeen huomattavasti(5). 

Tässä tutkielmassa käsittelen merkantilismin aikakaudesta lähtien kapitalismiin liittyviä talouspoliittisia ja -filosofisia suuntauksia ja ajattelijoita, pääosin Adam Smithiä ja Karl Marxia. Tutkielman tarkoituksena on osoittaa, korreloiko taloudellinen pääoma ja talouskasvu yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kanssa ja onko bruttokansantuote soveltuva mittari tähän kontekstiin. Käsittelen näiden aiheiden ohella myös uusliberaalia talouspolitiikkaa Friedrich von Hayekin ajatuksia soveltaen ja ylipäätään kapitalismin vaikutuksia yhteiskunnalle. Loppukappaleissa käsittelen uusliberaalin talouspolitiikan “kuolemaa”, kestävän hyvinvoinnin ratkaisuja ja vasemmistolaisen politiikan asemaa valtion hyvinvoinnin säilyttämisessä. Pääasiallisena aineistona hyödynnän Risto Heiskalan ja Akseli Virtasen teosta Talous ja yhteiskuntateoria I, jonka ohella hyödynnän useita suomen- ja englanninkielisiä lähteitä.

2. Kapitalismin historia

2.1. Merkantilismin aikakausi

Pidän kapitalismin alkujuurena feodalismin aikakautta, jolloin yhteiskunnan sosiopoliittinen rakenne perustui sotapalvelukseen ja eliittiväestön varallisuus oli riippuvaista sodankäynnistä. Verovapaat aristokraatit taistelivat ratsusotilaina sodassa saadakseen kruunulta maaomaisuutta ja palkkioita, samaan aikaan kun talonpojat ja maaorjat joutuivat työskentelemään ja maksamaan suurempia osuuksia tuloistaan ja viljelyksistään kruunulle rahoittaakseen sodankäyntiä, jopa joutuen välillä nostoväeksi sotia varten. 

Kapitalismi kuitenkin kehittyi 1500-luvulla talouden toimintaan liittyvistä teorioista ja malleista, jotka tarjosivat selityksen pääoman toiminnasta ja edistivät ajatusta voittojen sijoittamisesta tuotantoon nopeuttaakseen talouskasvua. Merkantilismi oli taloudellisen nationalismin muoto ja yksi taloudellisista toimintamalleista myöhäiskeskiajan Euroopasta teollistumiseen asti, jossa valtio sääteli talouselämää saadakseen haltuunsa mahdollisimman paljon jalometalleja muiden valtioiden kustannuksella. Idea oli, että jalometallien määrä maailmassa on vakio, jonka vuoksi valtiot kilpailivat keskenään resursseista pyrkimyksenään kasvattaa omaa asemaa markkinoilla. Perimmäinen tarkoitus oli panostaa kotimaiseen tuotantoon ja sijoittaa varat valtion armeijan ylläpitoon ja hallitsijan etuihin sekä sen aikaisiin kauppamonopoleihin, joiden uskottiin tuottavan mahdollisimman suuria verotuloja(6). 

1400-1700-luvulla elettiin kauppakapitalismin aikaa, jolloin kaupunkien ja maaseutujen vuorovaikutus, pankki- ja luottojärjestelmät syntyivät(7). Merkantilistien mukaan talous oli omalakinen ja luonnollinen järjestelmä, jossa ihmisen oman edun tavoittelu oli isossa asemassa. Tavoitteena oli löytää objektiivinen laki ja samaistaa talous luonnon lainalaisuuksiin, jotta sitä voitaisiin tutkia empiirisesti samalla tavalla kuin luonnontieteitä. Se oli yritys soveltaa kapitalistista talouspolitiikkaa, sillä aikaisemmin hyvinvointia ja valtion vaurautta oltiin pidetty erillisenä kokonaisuuksina. Merkantilismi kuitenkin auttoi kansallisvaltiot ulos feodaalijärjestelmästä(8), mutta oli riippuvainen kolonialismista: yritykset hyödynsivät alistetuista siirtomaista luonnonvaroja ja inhimillistä pääomaa. Eniten jalometalleja omaavilla valtioilla oli varaa sijoittaa löytöretkeilijöihin ja palkkasotilaisiin, jotka toimivat valtion laajentamisen työkaluina. Tämän vuoksi Adam Smith kritisoi merkantilistista järjestelmää, koska järjestelmä edesauttoi kaupasta elävien ihmisten etuja, ei koko kansakuntaa.

2.2. Adam Smith ja luonnollisen vapauden talousjärjestelmä

Adam Smith, 1700-luvun poliittisen taloustieteen edustaja, moraalifilosofi ja klassisen liberalismin perustaja, eli yhteiskunnassa jossa maatalouden ja manufaktuuriteollisuuden asema oli kasvanut, jolloin pääomaa kasaantui ja viennin osuus suureni. Smith ajatteli, samalla tavalla kuin Georg Wilhelm Friedrich Hegel, että historia eteni kohti tiettyä päämäärää. Kyse oli historiallisesta kehitysprosessista, jonka vaiheita olivat olleet esimerkiksi metsästäjä-keräilijätalous ja agraariyhteiskunta. 1700-luvulla oli syntynyt “kaupallinen yhteiskunta”, jossa yksilöt erikoistuvat tiettyyn ja rajattuun kaupallistettavaan työtehtävään(9). Tämä yhteiskunta oli Smithin mukaan valta- ja riippuvuussuhteiden katoamisen kannalta hyvä asia, koska henkilökohtaiseen palvelukseen perustuva työ oli muuttunut markkina-arvoiseksi hyödykkeeksi, joka irrotettiin tekijän persoonasta.

Smith kuitenkin nostaa esille intressiristiriidat, jotka vaikuttivat yhteiskuntaluokkien rakenteisiin: maanomistajat olivat korruptoituneita huolettoman taloudellisen turvallisuuden ja toimeentulon myötä. Työväenluokka joutui tekemään raskasta työtä nuoresta iästä lähtien välttämättömien hyödykkeiden saamiseksi ja kouluttamattomuus ehkäisi poliittisen lukutaidon kehittymisen sekä mielipiteiden muodostamisen, jonka vuoksi suurkauppiaat ja yrittäjät saivat helpommin asiansa ajettua politiikassa. Yrittäjät, joiden toimenkuva oli yhteiskunnallisesti laaja, pystyivät uskotella hallitusvallalle yhteiskunnan etujen olevan suoraan verrannollisia voitoista elävän luokan kanssa. Tämä yhteiskuntaryhmä kykeni vakuuttamaan talouden olevan “suuressa vaikeudessa” yritysten voittojen pienentyessä, vaikka Smithin mukaan pienet voitot olivat merkki onnistuneesta kilpailusta ja yhteiskunnan vauraudesta.

Smith ajatteli, että työläisten palkkojen nousu oli suoraan verrannollinen kansakunnan kokonaisvarallisuuteen ja -tyytyväisyyteen. Hän näki, että työläisten ja maanomistajien intressit palvelivat koko kansakuntaa, toisin kuin liikemiesten ja yrittäjien intressit. Smithin ideaalina oli “luonnollisen vapauden järjestelmä”, jossa tulleja ja monopoleja ei ollut olemassa ja jossa jokaisella oli oikeus tavoitella taloudellisia päämääriä tiettyjen rajoitusten alaisena, joita olivat esimerkiksi progressiivinen verotus ja korkorajoitukset. Luonnollinen vapaus kosketti ainoastaan yksityisiä elinkeinonharjoittajia. Valtiota tarvittiin säätelemään taloutta pankki- ja finanssitoiminnan avulla(10).

Smith on tunnettu “näkymättömästä kädestään”, jonka avulla koko kansakunnalle hyödyllisiä sosioekonomisia tuloksia syntyy yksilöiden intressien seurauksena(11). Hän puhui “katselmuksesta”, joka oli järjestänyt maailman siten, että ylellisyyden ja onnen tavoittelu sai yrittäjät toimimaan tavalla, jonka avulla ihmisonnelle vaaditut materiaaliset edellytykset ulottuivat kaikille(12). Yrittäjien itsekkäät käyttäytymispiirteet tosiasiassa edistivät koko kansan hyvinvointia: jos yrittäjä ajoi omia intressejään esimerkiksi suojelemalla omaa taloudellista turvallisuuttaan sijoittamalla pääomansa kotimaiseen tuotantoon, lisäsi tämä työllisyyttä ja tuotantoa kotimaassa(13). “Näkymätön käsi” merkitsi myös resurssien ja kysynnän vaihteluita ilman hallituksen väliintuloa, vaikka Smithin mukaan finanssiyrityksiä tarvittiin talouden sääntelyyn koko yhteiskunnan parhaaksi.

2.3. Karl Marx ja kapitalismin kritiikki

Karl Marx oli preussilaissyntyinen, 1800-luvulla elänyt poliittisen taloustieteen ja kapitalismin kriitikko. Hän tutki yhteiskunnan ja historian kehitystä Hegelin ja Smithin tavoin ja tuli tulokseen, että yhteiskunta tuli ymmärtää historian ja todellisuuden välisenä materialistisena dialektiikkana. Porvariyhteiskunta, joka oli syntynyt teollistumisen myötä, oli yksi historiallisen kehityksen vaihe, ei lopputulos. Kapitalistinen yhteiskunta ei muodostunut yksilöistä, vaan ihmisten suhteet määriteltiin esineiden, abstraktioiden ja työn välityksellä(14). Esimerkiksi orjuuden Marx ymmärsi yhteiskunnallisena suhteena, ei luonnollisena ominaisuutena. 

Kun Hegel aikaisemmin puhui hengen itsetietoisuuden kehityksestä, myös Marx uskoi, että yhteiskunnallisia suhteita voidaan ymmärtää aikaisemmilla tapahtumilla ja historian kehityksellä. Marxin aikakaudella elettiin luokkayhteiskunnan muotoa, jonka kehitystä ohjasivat pääoma ja pankkaintresseistä aiheutuneet ristiriidat(15) (muistatteko, mitä Smith sanoi edellisessä kappaleessa?). Kapitalistinen tuotantotapa oli muiden yhteiskunnallisten suhteiden mukaan ohimenevä ilmiö, mutta kapitalismin vulgarisoituminen (eng. vulgarisation) oli johtanut systeemin vakiintumiseen ja luokkataistelun kärjistymiseen(16).

Uudet tuotantotavat olivat luoneet vaurautta kansakuntaan, mutta ongelmana oli varallisuuden epätasainen jakautuminen. Kymmenen prosenttia väestöstä omisti melkein kaiken varallisuuden. Kaupunkien teollistuessa ja varojen keskittyessä yhä pienemmälle sektorille oltiin ajautumassa tilaan, joka jakoi ihmiset kahteen leiriin: omistajiin ja työläisiin. Marx oli vakuuttunut tulevaisuuden kärjistymisestä, jolloin hän pudotti pommin tavoin vuonna 1848 23-sivuisen pamfletin, Kommunistisen manifestin, yhdessä Friedrich Engelsin kanssa(17).

Marx uskoi, että vapaa markkinatalous tuotti sosioekonomista epätasa-arvoa ja haaveili rationaalisesta maailmasta, jossa ihmiset olivat vapaita ulkoisista voimista (vähän kuten Hegel väitti historian olevan: ihmiskunnan edistymistä kohti vapautta ja itsensä ymmärtämistä). Myöskään Jumalan kaltaiset konseptit eivät olleet sattumaa, vaan ne oltiin luotu ratkaisemaan ongelmia ihmisten puolesta (Feuerbach: Jumala ihmisen kuva, ei toisin päin kuten on väitetty). Yhteiskunnan suhteet, kuten feodalistinen järjestelmä ja orjuus, vaikuttavat luonnollisilta ja väistämättömiltä, vaikka todellisuudessa oli kyse pelkistä ideologioista ja keksityistä laeista, kuten hallitsijan jumalallisesta oikeudesta. Marx ajatteli, että kapitalismikin luotiin syystä: jotta voidaan lisätä taloudellista tuotantoa ja kapitalistit voivat riistää työläisiä.

Marxin haaveena oli proletariaatin diktatuuri, kommunistinen yhteiskunta, jossa tuotantosuhteet katoaisivat ja tuotantovälineet päätyisivät työläisten yhteisomistukseen. Työläisten suorittaman vallankumouksen seurauksena riippumattomat tuottajat ajautuisivat proletariaattiin, palkat pysyisivät perustoimeentulon tasolla ja kapitalismi romahtaisi. Marxilla ei kuitenkaan ollut selkeää suunnitelmaa siitä, kuinka kommunistisessa yhteiskunnassa elettäisiin, vaan ajatteli käsitteiden, arvojen ja uskomusten syntyvän “oman aikamme ehdoista”, jonka vuoksi tulevaisuudelle ei osattu antaa selkeitä ohjenuoria (tästä johtuu se, että tiettyjen maiden hallitukset eivät osanneet harjoittaa kommunismia "oikein"). Marx oli selkeämpi sen suhteen, mitä kommunismissa ei olisi: luokkajärjestelmää, yksityisomaisuutta tai valtiota.

Kapitalistit eivät olleet ahneita tai julmia luonnostaan, vaan kapitalistinen yhteiskunta ja kilpailu vaativat näitä luonteenpiirteitä. Marx uskoi, että ihmiset ovat olentoja, jotka muokkaavat maailmaa tuottaakseen tavaraa ja edistääkseen näin kansan hyvinvointia, vähän kuten Smith ajatteli. Sen sijaan järjestelmä, joka muuttaa toiminnan työksi, jolla on markkina-arvo, on esteenä ihmisyyden toteutumiselle (tästä keskustellaan Hayekin uusliberalismia käsittelevässä kritiikissä enemmän). Kapitalismi oli määrätty tuhoamaan itsensä, aivan kuten aiemmat talousjärjestelmät.  Sen sijaan työväenluokan vallankumous johti historian viimeiseen vaiheeseen eli kommunismiin, joka "oli ratkaisu historian arvoitukseen”. 

2.4. Uusliberalismin lyhyt oppimäärä

Stephen Metcalfin kirjoittamassa artikkelissa Neoliberalism: the idea that swallowed the world (The Guardian, 18.8.2017) kerrotaan uusliberalismin synnystä ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan. Uus- tai neoliberalismi on talouspoliittinen suuntaus ja oppi, joka korostaa vapaan markkinakilpailun arvoa ja tulkitsee yhteiskunnassa esiintyvät ongelmat markkinoiden, tehokkuuden ja vapauden välityksellä(18). Suuntausta luonnehtivat usko talouskasvun ja inhimillisen kehityksen korrelaatioon, verojen leikkaaminen, markkinoiden ja pääoman vapauttaminen valtion sääntelystä(19) sekä kapitalismille ominaiset yksityisomistus ja hyödykkeistäminen. Kyseisessä ideologiassa yhteiskuntakoneisto nähdään universaalina markkinapaikkana(20). 

Globalisaation aikakaudella eri maiden talouksien tullessa yhä enemmän riippuvaisiksi toisistaan uusliberaaleiksi identifioivat hallitukset edistivät vapaakauppapolitiikkaa ja pääoman vapaata liikkuvuutta 1980-luvulla. Suomessa aloitettiin uusliberaali kausi samoihin aikoihin rahoitusmarkkinoiden vapauttamisella ja kilpailukykyyn perustuva politiikka muotoutui yhteiskunnan suurimmaksi periaatteeksi(21). Globaalien rahoitusmarkkinoiden nousu ja vapauttaminen johti luottojen määrän lisääntymiseen. Suomeen perustettiin lukuisia kehitys- ja sijoitusyhtiöitä ja muutos rahoitusmarkkinoilla heijastui pääomamarkkinoihin: asuntojen hinnat nousivat ja pörssikurssit kasvoivat huimaa vauhtia(22). Viennin kasvu loppui Suomessa kuitenkin vuonna 1990 ja pankkikriisi puhkesi seuraavana vuonna, jonka seurauksena syntyi valuuttakriisi. Samoihin aikoihin Neuvostoliitto romahti, jolloin Suomi ajautui lamaan(23).

Friedrich von Hayekia, 1900-luvulla elänyttä itävaltalais-brittiläistä taloustieteilijää, pidetään yhtenä uusliberalismin perustajana (tutkielmassa perehdyn nimenomaan hänen käsitykseensä uusliberalismista). Hayek teorisoi, että todellisuus tuli jäsentää taloudellisen kilpailun mukaisesti olettamalla, että kaikki ihmisen toiminta on taloudellista laskelmaa. Siitä lähtien, kun Adam Smith oli ajatellut talouden autonomisena, oli mahdollisuus, että markkinat eivät olleet osa yhteiskuntaa, vaan koko yhteiskuntaa koskeva systeemi, jossa ihmiset seuraavat omia etujaan ja kilpailevat resursseista.

Hayek uskoi, että vapaat markkinat tarjoavat suojaa totalitarismia vastaan: varallisuuden uudelleenjakoon tähtäävät toimenpiteet johtavat siihen, että se rankaisee “talouden voittajia” ja palkitsee “häviäjiä”(24,25). Valtio oli suunniteltava tukemaan markkinoita ja niiden edellytyksiä. Politiikan osa-alueet oli alistettava taloudelliselle analyysille, jotta markkinoiden “luonnolliset mekanismit” eivät häiriintyisi. Markkinat laskelmoivat ne asiat, joita yksilöiden mieli ei voinut ymmärtää ja “kaikkitietävyydessään” muodostavat “ainoan oikean tiedon muodon”, sillä “markkinat muuttavat henkilökohtaiset intressit hinnoiksi ja objektiivisiksi faktoiksi”. Näin valtio tarjosi ideologian, jossa markkinavoimat toimivat spontaanisti maksimoiden vapauden ja mahdollisuuden tehdä vapaita valintoja(26).

Ennen 1600-luvun modernin tieteen vallankumousta oli yleistä uskoa, ettei yhteiskunnan ja ihmisen päämääriä pidetty talouden alaisina. Hayek kuitenkin osoitti, että ihminen voidaan päästää epävarmuuden tilasta täydelliseen objektiivisuuteen: arvo ilman hintaa on “pelkkä mielipide, mieltymys tai perinne”. Ihmisten subjektiiviset ilmaisut ovat merkityksettömiä ilman markkinoita, koska markkinat määrittävät objektiivisen totuuden. Sääntelemättömällä talouspolitiikalla luodaan lisää talouskasvua, sillä vapaat, itseään säätelevät markkinat ovat kilpailukykyisempiä ja innovatiivisempia ja BKT:n kasvu vuorostaan korreloi korkeampien palkkojen kanssa. 

2.4.1. Uusliberalismi nyky-yhteiskunnassa

Teoriassa on ongelmansa. Ensinnäkin, uusliberalismin näkemys markkinoiden objektiivisuudesta ja puolueettomuudesta on kyseenalainen. On vahva epistemologinen oletus, että markkinoiden ja talousanalyysien välityksellä voidaan saada objektiivista tietoa kuluttajista. Käyttäytymisekonomistit ovat havainneet "vääristymiä" ihmisten (osto)käyttäytymisessä(27), jotka heikentävät homo economicuksen(28) mallia, jota uusliberalistit hyödyntävät talouskehityksen mallintamisessa(29). 

Uusliberalismi nojaa epärealistiseen tulkintaan yksilöstä olettaen, että yksilöt kilpailevat toisiaan vastaan markkinoiden sotatantereella - samalla tavalla kuin Thomas Hobbes kuvasi luonnontilaa Leviathanissa. Yksilöiden alistaminen algoritmeille ja markkinoille määrittää ihmisyyden uudelleen luoden ihmisestä pelkistetyn “talousmallien muodostaman idealisaation”, homo economicuksen mallin, jonka mukaan yksilö pyrkii maksimaaliseen onnellisuuteen maksimoimalla kulutustaan. Vapaiden markkinoiden ja taloudellisten lakien muuntaminen objektiivisiksi laeiksi rajoittaa yksilöllisen rationaalisen päätöksenteon kykyä arvioida ja muodostaa mielipiteitä. 

Uusliberalismi on todellisuudessa edistänyt vapaiden markkinoiden kautta pääoman omistajien intressejä ja he vuorostaan ovat estäneet demokraattisia toimia tasavertaisen kilpailun tai yhteiskunnallisten etujen suojelemiseksi. Markkinoiden sääntelemättömyyden ongelmat on huomattu viimeisen 40 vuoden aikana, mutta siitä huolimatta teoria on ollut hyödyllinen yhteiskunnan varakkaimmille ja vaikutusvaltaisimmille ihmisille. Brittiläinen poliittinen taloustieteilijä Colin Crouch on huomauttanutkin, että uusliberalismi epäonnistui sekä teoriana että politiikkana, mutta menestynyt eliitin vallankäytön suhteen. 

Hallituksen puuttumattomuus markkinavoimien säätelyyn on tehnyt ihmisarvoisen elämän vaikeammaksi työpaikkojen, eläkkeiden ja sairaanhoidon sekä velattoman koulutuksen ja asunnon saamisen osalta. Yhdysvalloissa ongelmaksi on noussut kansalaisten äärimmäisen alhainen sosiaaliturva. Taloudellinen epävarmuus on heikentänyt työväenluokan elämänlaatua: noin puolet yhdysvaltalaisista työssäkäyvistä saa palkkaa, joka ei riitä taloudellisen turvan takaamiseen ja suurella osalla väestöstä ei ole ylipäätään pääsyä terveydenhuoltoon. Noin 30 miljoonalta Yhdysvaltojen kansalaiselta puuttuu sairausvakuutus. Tämä on seurausta yleisen terveydenhuollon kattavuuden puutteesta, sillä suurin osa sosiaalipalveluista on yksityistetty ja kaupallistettu(30). Uusliberaalit hallitukset ovat tämän ohella pyrkineet purkamaan työläisiä ja ympäristöä suojelevia lakeja yritysten eduksi.

Eriarvoisuus on kasvanut työmarkkinoilla ja pääomatuloissa: talouden kasvuvauhti ja palkkojen kasvu eivät enää korreloi keskenään ja vuodesta 1980 lähtien talous on kasvanut vain 2,6 prosenttia vuodessa(31). Palveluiden yksityistämisen ohella julkisissa palveluissa on säästetty, veroja leikattu ja pienempiä yksiköitä yhdistetään suurempiin paremman tehokkuuden toivossa. Tasapuolisen kilpailun sijaan markkinat ovat keskittyneet ja taloudellinen valta on siirtynyt yhteiskunnan eliitille. Sääntelyn purkaminen on johtanut taloudellisen epävakauden ja finanssikriisien lisääntymiseen.

Päinvastoin uusliberalistien oletuksia, talous- ja yhteiskuntakehitys on ollut huonompaa: BKT:n kasvu, josta puhutaan lisää myöhemmin, ei enää ole lisännyt hyvinvointia, jopa laskenut sitä talouskasvusta huolimatta(32). Terveydenhuollon ja opetuksen alistaminen markkinoille johtaa pitkällä aikavälillä epätasa-arvon lisääntymiseen ja terveyden sekä koulutuksen alirahoittamiseen. Järjestelmä suosii monopoleja, jotka lisäävät yritysten voittoja kuluttajien kustannuksella, samaan aikaan kun varallisuuden ja tulojen epätasa-arvo korkea- ja matalapalkkaisten työläisten välillä kasvaa. Huono sosioekonominen tilanne, kuten velkaantuminen ja työttömyys, johtaa siihen, että ihmiset äänestävät herkemmin autoritäärisiä ja nationalistisia poliitikkoja henkilökohtaisen turvallisuuden tunteen puutteessa - toisin sanoen Donald Trumpin kaltaisia populisteja(33). Tavallisten kansalaisten lisäksi innovaattorit ja pienyritykset kärsivät, kun megakorporaatiot ostavat idean itselleen tai käyttävät markkinavoimaansa saattaakseen ne pois markkinoilta. Tämä malli toimii teknologiataloudessa, jossa esimerkiksi Google ja Amazon käyttävät ylivoimaansa markkinoilla asiakastietojen perusteella(34).

3. Taloudellinen ja humanitaarinen pääoma

3.1. Smith ja Marx

Marxin analysoidessa pääoman arvoa hän olettaa tavaroiden ilmaisevan yhteiskunnallisia suhteita ja tiettyä olemisen muotoa. Ajatuksen hän lainasi Aristoteleelta, joka kauan ennen Marxia totesi vaihdon olevan tärkeä osa yhteisön muodostumiselle, mutta yksilöt ovat yhteisössä kuitenkin epätasa-arvossa toisiinsa nähden(35). Jotta kahta oliota voidaan pitää vertailukelpoisina, edellytetään laadullista samuutta. Marx ajatteli tämän olioita yhdistävän substanssin olevan työ, joka tulee ilmi porvarillisessa yhteiskunnassa vasta, kun ihmiset tunnustetaan tasa-arvoiseksi ja tavaramuoto on työn yleisin muoto. Marxin mukaan kaupallisessa yhteiskunnassa ihmisen olemista muutetaan siten, että ihmisten väliset suhteet esineellistetään ja niitä määrittelee anastaminen ja riisto. Tavarat määrittelevät suhteita(36) ja kapitalismissa toisen tavaran käyttöarvo toimii toisen tavaran arvon ilmenemismuotona tavaroiden ollessa vertailussa vaihdon kautta. Rahan muoto kehittyy arvosta ja toimii pääoman muotona: tavarat ilmaisevat arvonsa toisten tavaroiden välityksellä ja vähitellen tietty hyödyke ilmaisee “yleisen arvomuodon ilmauksen” (esim. raha, oravannahka, jalometallit, tms.), jonka arvoa ilmentää välttämätön työ(37). Pääoman ja työn välillä on yhteentörmäys: pääoma pyrkii riistämään työläistä maksimoiden voiton kun taas työläinen pyrkii pois riiston tilasta. Ratkaisu tähän konfliktiin oli proletariaatin kapina ja yhteiskuntajärjestys, jossa luokkajärjestelmä murenisi ja tuotantopääoma jaettaisiin kollektiivisesti varmistaen varallisuuden oikeudenmukainen jakautuminen. Smithin mukaan varallisuuden kasvattaminen perustuu ihmisten väliseen kilpailuun, kuvaillen tätä “rahvaanomaisimmaksi keinoksi saavuttaa arvostusta”. Hän puolusti työläisten peruselämiseen vaadittavaa palkkaa, sillä pitkällä aikavälillä matalat palkat olivat kansakunnalle epäedullisia ja johtaisivat työläisten pahoinvointiin. Palkkojen ollessa korkealla työläiset olisivat aktiivisempia ja uutterampia. Kuten Marx myöhemmin, myös Smith esitti oman “kurjistumisteoriansa”: työläinen tekee päivittäin yksinkertaista mekaanista työtä, joka johtaa pidemmällä aikavälillä ymmärryskyvyn heikkenemiseen ja mielen kuormitukseen(38). Ajatuksiltaan Smith ja Marx erosivat lähinnä tuotantotapojen ja resurssien jakautumisen suhteen. Marxin kannattaessa vallankumousta Smith puolusti vakautta ja rauhaa. Smithin ratkaisu oli, että työntekijöiden syrjäytymistä ja “kurjistumista” tulisi torjua ensisijaisesti julkisen rahoituksen avulla. Hän noteerasi kapitalismin ongelmat ja suosittelikin hallituksen puolesta tarjottuja palveluita ja toimialojen valvomista sen sijaan, että markkinat olisivat täysin vapaat. Kapitalismi johti Smithin mukaan väistämättä monopoleihin, joten ratkaisuna ehdotettiin pankkien ja korporaatioiden hajottamista (mikäli kasvoivat liian suuriksi) ja lisäksi armeijan, oikeusjärjestelmän ja poliisivoimien siirtämistä valtion julkiseen omistukseen. Ratkaisuksi näiden instituutioiden rahoittamiseen Smith ehdotti progressiivista verotusta(39). Samanlaista ajatusta esiintyi myös tunnetulla ekonomistilla John Maynard Keynesillä.

3.2. Hyvinvointi irrallaan BKT:sta - vai sen osana?

Smithin ja Marxin puolustaessa työväen hyvinvointia ja jaksamista myös John Rawls, 1900-luvun moraali- ja yhteiskuntafilosofi, teoksessaan Kansojen oikeus (1999) perustaa filosofiansa sille ajatukselle, että hyvä, vakaa yhteiskunta tukee kansalaisia perusinstituutioiden kautta, joita ovat esimerkiksi ilmainen terveydenhuolto, perusopetus ja sosiaaliturva. Rawls pohti, että ollakseen hyvä yhteiskunnan ei tarvitsisi olla rikas resursseiltaan tai taloudeltaan, mutta hän painotti humanitaarista pääomaa: väestön innovaatiokykyä, hyvinvointia, koulutusta ja yhteiskunnan poliittisen kulttuurin muuttamista kansalaisten eduksi(40). Taloustieteilijät ovat olleet pitkään samaa mieltä sen suhteen, että bruttokansantuote toimii epätäydellisenä hyvinvoinnin mittarina, sillä se laskee ainoastaan markkinoilla tuotettujen ja myytyjen tavaroiden ja palveluiden arvon eikä esimerkiksi vapaa-aikaa tai terveyttä - ei myöskään tuotannon ulkoisvaikutuksia, kuten ympäristöhaittoja. Yksimielisyyttä on myös sen suhteen, ettei talouskasvu korreloi onnellisuuden kanssa. Taloustieteessä maksimaalisen kulutuksen kautta muodostuva tarpeiden tyydytys lisää hyvinvoinnin ohella onnellisuutta. Kysynnän kasvu johtaa tuotannon lisääntymiseen, jonka vuoksi onnellisuuden oletetaan kasvavan talouskasvun myötä. Kuten aiemmin selitetty, tarkastelun ulkopuolelle jäävät hyvinvointiin muut vaikuttavat tekijät, esimerkiksi elämänlaatu ja ihmissuhteet. Talouspolitiikka on siitä huolimatta länsimaissa kytkeytynyt bkt:n mahdollisimman nopeaan kasvattamiseen(41). Charles Jones ja Peter Klenow ovat ehdottaneet bkt:n korvaajaksi uutta mittaria, kulutusekvivalenssi-indeksiä, joka yhdistäisi kuluttamisen ja ei-tuottavat tekijät keskenään. Heidän tutkimuksensa selvitti, että rikkaimmat maat hyötyvät korkeasta elinajanodotteesta ja pienemmästä eriarvoisuudesta, kun taas köyhimmillä mailla tulos oli päinvastainen. Tultiin tulokseen, että vaikka BKT on epätäydellinen mittari, se kuvaa jollain tasolla hyvinvointia. Finanssipolitiikkaa tulisikin säädellä niin, että se edistäisi tuotannon tehokkuutta ja rahoitusvakautta. Väestön huono terveydentila alentaa tuottavuutta ja hidastaa talouskasvua, jonka vuoksi terveydelle haitallisia tekijöitä tulisi verottaa(42). Perushyödykkeet ja palvelut ovat tärkeitä kansalaisten terveydelle ja hyvinvoinnille. Epätasa-arvo, sosioekonomiset ongelmat ja ekologiset kriisit vaikuttavat sosiaalipalveluiden kantokykyyn ja laatuun. On tultu siihen tulokseen, vastoin edellistä tutkimusta, että hyvinvointijärjestelmien alentuneeseen finanssikapasiteettiin on ollut syynä talouskasvu, jonka priorisointi ei ole enää kestävä vaihtoehto edellä kuvattuihin ongelmiin, etenkin ympäristöongelmiin. Poliittiset strategiat on muokattava siten, että ne irrottavat hyvinvoinnin ja kasvun toisistaan. Voiko onnellisuutta ja hyvinvointia sitten käsitellä muuten kuin bkt:n välityksellä?

Näitä käsitteitä tulisi ensisijaisesti tarkastella yksilön näkökulmasta, vaikka pelkkä onnellisuuden tarkastelu ei tuota tarpeeksi tietoa talouskasvun ja ympäristön välisestä suhteesta. Ongelmana myös on, että hyvinvointi ja onnellisuus ovat moniulotteisia ja subjektiivisia käsitteitä. Indeksille vaihtoehtoinen ja kestävä "kasvun jälkeinen poliittinen talous" (Koch, Buch-Hansen, 2020) voi mahdollisesti estää kasvavien hyvinvointitarpeiden tasaisemman työn, resurssien jakautumisen sekä paremman taloudellisen turvan ja sosiaalitukien avulla. Poliittisten toimijoiden tulisi pitää ympäristön resursseja rajallisena, joita tulisi säännöstellä. Kansalaisyhteiskunnan mobilisointi aktivistien ja tutkijoiden avulla on välttämätöntä, jotta päättäjät voivat ottaa planetaariset rajat vakavasti ja hyvinvointi voisi olla riippumaton kasvusta(43).

3.3. Kestävän hyvinvoinnin ratkaisu

Edellä esitetyt hyvinvointiin liittyvät teoriat ja periaatteet kietoutuvat seuraavaksi esitettyyn Unescon artikkeliin kätevästi: vallitsevan ilmastohätätilan ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuden vuoksi poliitikkojen ja muiden vallanpitäjien tulisi suuntautua “sosiaaliekologiseen” ajatteluun, jossa mennään planetaariset rajat, ihmisten perustarpeet, mahdollisuuksien ja varallisuuden oikeudenmukainen jakautuminen ja demokraattinen hallinto edellä. Perustulot ja -palvelut ovat toimineet sopivina lähtökohtina poliittiselle uudistukselle: ehdotuksena on, että valtioiden jokaiselle asukkaalle maksettaisiin säännöllistä tuloa, joka olisi riippumaton sosioekonomisesta asemasta tai muusta kriteeristä ja tarjottaisiin ilmaisia, julkisia peruspalveluita, kuten koulutusta, sosiaali- ja terveydenhuoltoa, vettä, energiaa, liikennettä ja internetiä. Perustulosysteemi vähentäisi ihmisten riippuvuutta palkkatyöstä perustarpeiden täyttämiseksi aikakautena, jolloin “epätyydyttävät” (eng. unsatisfactory) työt lisääntyvät. Taattu tulo vapauttaisi aikaa toimintaan, jota ihmiset arvostavat ja jotka edistävät heidän hyvinvointiaan ei-markkinapohjaisten toimintojen, kuten ihmissuhteiden, kulttuuritoiminnan ja luonnon, kautta. Tämä vähentäisi kulutusta ja siihen liittyviä ympäristövaikutuksia. Peruspalveluiden tarjonnan ollessa kollektiivisesti saavutettavissa ne tarjoaisivat samankaltaisia etuja kuin perustulo. Tämä kaikki on kuitenkin riippuvaista institutionaalisesta kontekstista. Ensiksikin, kulutukseen vaikuttavat monet tekijät, joita ovat esimerkiksi sosiaalisen todellisuuden normit, energiatehokkuus ja politiikka. Tämän vuoksi perustulon ja -palveluiden on turvauduttava kansainvälisiin säädöksiin, jotka rajoittavat päästöjä ja tuotantoa pitäen niitä planetaaristen rajojen sisällä. Vastoin kuin uusliberaali markkinapolitiikka, perustulo on yhteensopiva ekologisen markkinasääntelyn sekä kollektiivisen rahoituksen kanssa. Myös demokraattinen hallinto on edellytys osallistumiseen ja vastuullisuuteen sekä kestävän hyvinvoinnin ylläpitoon. Peruspalvelut soveltuvat hyvin tarpeisiin, joissa tarvitaan resurssien uudelleenjakoa, kuten terveyden- ja sosiaalihuollossa, joukkoliikenteessä sekä puhtaassa juomavedessä ja sähkössä. Markkinoiden olemassaoloa ei kuitenkaan poisteta, sillä ne vastaavat kuluttajien tarpeisiin esimerkiksi ruoan ja vaatteiden suhteen. Unescon artikkelin mukaan markkinoita tulisi ensisijaisesti säädellä ympäristön ja oikeudenmukaisen tuotannon edistämiseksi(44).

3.4. Uusliberalismin kuolema

Kansainvälinen, uusliberaali järjestys luotiin kaikkia valtioita koskevien säädösten avulla, jotka auttoivat hallituksia ja monikansallisia yrityksiä luomaan ihanteellisen liiketoiminnan, joka riippui hintamekanismin sujuvasta toiminnasta sekä kansainvälisen kauppaoikeuden tarjoamasta suojasta. Koska eri maiden hallituksilla on erilaiset intressit suhteessa muihin valtioihin, uusliberaalit instituutiot pyrkivät tasoittamaan ristiriitoja säännöillä, kuten kaupan tukia koskevilla sopimuksilla. Koronapandemia on kuitenkin yksi niistä tekijöistä, joka on saanut valtiot pohtimaan poliittis-taloudellisia strategioitaan uudelleen irrallaan uusliberaalista strategiasta. Pandemian ohella muut globaalit shokit ja muutokset ovat vaikuttaneet eri maiden hallitusten käyttäytymiseen. Noin neljänkymmenen vuoden ajan vallinnut uusliberaali politiikka on tulossa päätökseensä: Euroopan Unioni on uudistanut valtiontukisäädöksiään salliakseen teollisuusyhtiöille suurempia tukia ja Joe Biden Yhdysvalloissa on sitoutunut sijoittamaan 3,6 miljardia dollaria terveydenhuoltoon, ammattiliittojen tukemiseen ja koulutukseen. Muutokset taloudellisessa toiminnassa kuitenkin enteilee skenaariota, jossa eri valtiot ja osavaltioiden suuryritykset tekevät tiivistä yhteistyötä voittaakseen globaalin taloudellisen kilpailun. Tätä kapitalismin muotoa kutsutaan “autoritaariseksi kapitalismiksi”. Kyseessä on järjestelmä, jossa markkinatalous kulkee käsi kädessä autoritaarisen hallituksen kanssa. Autoritaarinen kapitalismi yhdistää yksityisomistuksen markkinavoimiin. Tähän liittyy useita eri antidemokraattisia piirteitä, kuten sananvapauden rajoituksia ja yksipuoluejärjestelmä. Tosielämän esimerkkejä tästä kapitalismin muodosta ovat Venäjä ja Unkari(45,46,47). Autoritaarisessa mallissa isojen, valtioihin liittyvien yritysten nousu tarkoittaisi pienten yritysten ja mahdollisesti kilpailun katoamista. Peliä ei kuitenkaan ole vielä menetetty: vasemmistolainen politiikka on auttanut muuttamaan poliittisia ehtoja työläisiä edistävään suuntaan ja koonnut yhteen uusliberalismin vastaisia liittoja, joiden keskeisenä tavoitteena on ollut taistelu säästötoimia vastaan, olettaen että tulevaisuudessa taloudelliset tulokset määräytyvät yhä enemmän vallan ja hallituksen tuen perusteella. Aktivisti ja tutkija Jonas Marvin on todennut, että vallan muotoja tulisi myös pitää valtiosta erillään ja esittää ratkaisuksi riippumattomat ammattiliitot, joiden tulee pitää etäisyyttä hallitukseen ja säilyttää kyky taistella itsenäisesti jäsentensä puolesta.

Elisa Viitasaari

Lähdeviittaukset:

1. OP-Media: “BKT: Mitä bruttokansantuote tarkoittaa?” (Viitattu 11.1.2023)
2. Tilastokeskus: “Hyvinvoinnin seuranta vaatii uusia mittareita” (Viitattu 1.2.2023)
3. Degrowth Finland: “Talouskasvun ja hyvinvoinnin mittarit: mittaamisen haasteita” (Viitattu 11.1.2023)
4. Tilastokeskus (2008): ”GPI laskettu ensimmäistä kertaa Suomelle, aito kehitys kääntyi laskuun 20 vuotta sitten” (Viitattu 11.1.2023)
5. Taimio, H.: “Kurssin muutos: Kestävään kasvuun ja hyvinvointiin” (2009, viitattu 11.1.2023)
6. Tieteen termipankki: Merkantilismi (vapaasti muotoiltu ja viitattu 11.1.2023) 
7. Chisholm, Hugh (1911): "Mun, Thomas" (Encyclopædia Britannica)  
8. The Balance: “What Is Mercantilism?” (Päivitetty 9.9.2022, viitattu 11.1.2023)
9. Risto Heiskala ja Akseli Virtanen: “Talous ja yhteiskuntateoria I”: s. 179-180 
10. s. 184 
11. Britannica: Invisible hand, definition
12. s.194
13. s.196
14. s. 230
15. s. 233
16. s. 236-37
17. NewYorker: Karl Marx, Yesterday and Today (3.10.2016, viitattu ja vapaasti suomennettu 19.1.2023) 

18. Heikki Patomäki: “Uusliberalismi Suomessa”, 3. painos, esipuhe, s. 2

19. Britannica: Neoliberalism, definition
20. Stephen Metcalf: “Neoliberalism: the idea that swallowed the world” (The Guardian, 18.8.2017, viitattu ja vapaasti suomennettu 24.1.2023 ) 
21. Heikki Patomäki: “Uusliberalismi Suomessa” s. 55 (Viitattu 2.2.2023)
22. Heikki Patomäki: “Uusliberalismi Suomessa” s.63 (Viitattu 2.2.2023) 
23. Patomäki s. 64
24. The American Prospect: “Neoliberalism: Political Success, Economic Failure” (25.6.2019, viitattu 6.2.2023)
25. Britannica: Neoliberalism 
26. Stephen Metcalf: “Neoliberalism: the idea that swallowed the world” (The Guardian, 18.8.2017, viitattu ja vapaasti suomennettu 25.1.2023) 
27. esim. mainonta ja media
28. Teoreettinen kuvaus rationaalisesta ihmisestä, joka omaa täydellisen rationaalisuuden, jolla on mahdollisuus kaikkeen tietoon ja jolla on itseään kiinnostavia tavoitteita (Stanford Encyclopedia of Philosophy)
29. Stanford Encyclopedia of Philosophy: Neoliberalism, 7.4. Economic Irrationality (viitattu, vapaasti suomennettu ja muotoiltu 25.1.2023)
30. National Library of Medicine: “The Consequences of Neoliberalism in the Current Pandemic” (7.5.2020, viitattu 25.1.2023) 
31. Roosevelt Institute: “The Failures of Neoliberalism Are Bigger Than Politics” (5.3.2019, viitattu ja vapaasti suomennettu 1.2.2023)
32. Heikki Patomäki: “Uusliberalismi Suomessa”: esipuhe, s. 4 
33. “The peculiar personality of strongmen: comparing the Big Five and Dark Triad traits of autocrats and non-autocrats” (Taylor & Francis Online, 14.4.2019, viitattu 6.2.2023) 
34. The American Prospect: “Neoliberalism: Political Success, Economic Failure” (25.6.2019, viitattu 6.2.2023)  
35. FGV: “Study finds that neoliberal reforms contributed to near stagnation of Brazilian economy” (2.8.2022, viitattu 7.2.2023) 
36. s.239-40
37. s.241-42
38. Kumu.info: “Marx ja raha” (7.9.2017, viitattu 24.1.2023) 
39. Difference Between: “Difference Between Adam Smith and Karl Marx” (Viitattu 28.1.2023), Wondrium Daily: “Karl Marx and Adam Smith on the Dangers of Capitalism” (19.8.2021, viitattu ja vapaasti suomennettu 28.1.2023) 
40. John Rawls: “Kansojen oikeus” (1999), s.134 (lainattu esseestäni “Sodankäynnin moraali ja hyvän johtajan ideaali John Rawlsin filosofian pohjalta”)
41. Tilastokeskus: “Hyvinvoinnin seuranta vaatii uusia mittareita” (Viitattu 1.2.2023)
42. IMF Blog: “Welfare Versus GDP: What Makes People Better Off” (7.2.2018, viitattu ja vapaasti suomennettu 31.1.2023)
43. UNESCO Inclusive Policy Lab: “Welfare systems should be made independent of GDP growth” (3.3.2022, viitattu ja vapaasti suomennettu 31.1.2023)
44. UNESCO Inclusive Policy Lab: “Sustainable welfare: would a mix of universal basic income and universal basic services help?” (2.2.2022, viitattu ja vapaasti suomennettu 10.2.2023)
45. Transnational Institute: “Hungary’s regime is proof that capitalism can be deeply authoritarian” (23.4.2018, viitattu 13.2.2023) 
46. Financial Times: Illiberal Capitalism (22.1.2008, viitattu 13.2.2023)
47. Open Democracy: “Neoliberalism is dying – now we must replace it” (3.9.2021, viitattu ja vapaasti suomennettu 13.2.2023)